Toiminta- tai psykoterapeutti uuteen lastensuojelun sijaishuollon yksikköön Orimattilaan
Haemme toiminta- tai psykoterapeuttia alkuvuodesta avattavaan sijaishuollon yksikköömme Orimattilaan.
Orimattilan Kuntola tarjoaa vahvasti resursoitua erityistason sekä vaativan tason sijaishuoltoa 10–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Yksikössä on 11 asiakaspaikkaa, jotka jakautuvat kahteen pienyksikköön.
Aloitamme toiminnan vaiheittain, pienyksikkö kerrallaan, ja rekrytoimme henkilöstön porrastetusti. Yksikkö sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Orimattilan keskustasta luonnonläheisessä ympäristössä, mutta silti lähellä harrastusmahdollisuuksia ja palveluja. Pihapiiriin on suunnitteilla myös lapsia ilahduttava Green Care -pupula.
Olemme erikoistuneet psyykkisesti ja neuropsykiatrisesti vaikeasti oireilevien nuorten intensiiviseen hoitoon sekä psykiatriseen ja toiminnalliseen kuntoutukseen. Henkilöstömitoituksemme on korkea, joka mahdollista lasten ja nuorten kohtaamisen yksilöllisesti ja turvallisesti. Ensisijainen tavoitteemme on tarjota Kuntolan lapsille ja nuorille vakaata, toiminnallista arkea aikuisjohtoisesti. Emme hoida päihteillä tai rikoksilla oireilevia lapsia tai nuoria.
Voit olla koulutukseltasi toimintaterapeutti tai psykoterapeutti. Tehtävässäsi toimit osana moniammatillista tiimiä ja osallistut yksikön hoito-, kasvatus- ja kuntoutustyöhön sekä arjen toiminnallisten sisältöjen suunnitteluun ja toteutukseen. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä muun henkilöstön ja verkostojen kanssa lasten ja nuorten yksilöllisten kuntoutustavoitteiden määrittelyssä. Toteutat myös tavoitteellista yksilötyöskentelyä lasten ja nuorten kanssa. Lisäksi ohjaat ja tuet yksikön henkilöstöä kuntouttavan työotteen käytännön toteuttamisessa osana arjen toimintaa.
Etsimme ammattilaista, jolla on positiivinen ja ratkaisukeskeinen työote sekä kokemusta lastensuojelusta, psykiatrisesta työstä tai kehitysvammatyöstä. Toimit haastavissakin tilanteissa lapsen ja nuoren etu edellä, ja osaat olla jämäkkä mutta lempeä. Arvostamme myös huumorintajua ja reipasta asennetta.
Kuntolassa tarjoamme:
- Matalan organisaation ja ketterän yrityksen. Kuntolat on yrityksenä mutkaton ja joustava – päätöksenteko on nopeaa ja työilmapiiri on rento, mutta ammatillinen.
- Pienen asiakasryhmän ja vahvan henkilöstömitoituksen. Yksiköiden erittäin vahva henkilöstömitoitus mahdollistaa aktiivisen ja toiminnallisen arjen rakentamisen sekä lasten ja nuorten kohtaamisen yksilöllisesti ja turvallisesti.
- Kattavan perehdytyksen. Saat perehdytystä mm. omaan tehtävääsi, yksikön toimintaan ja yhteisiin toimintatapoihin sekä lasten ja nuorten kohtaamiseen.
- Mahdollisuuden vaikuttaa työvuoroihisi ja lomiisi. Työ tapahtuu pääsääntöisesti arkisin. Sinulla on halutessasi mahdollisuus tehdä ilta- ja viikonlopputöitä.
- Mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen. Koulutamme tiimejämme jatkuvasti. Sinulla on mahdollista päästä pitkiin koulutuksiin ja vahvistaa omaa ammatillista osaamistasi. Tarjolla myös säännöllinen psykiatrin casetyönohjaus.
- Hyvät henkilöstöedut esimerkiksi ePassi ja kattava vapaa-ajan tapaturmavakuutus.
- Palkkaus: Yksityisen sosiaalipalvelualan TES, palkkaluokka G25E (2952,96 € - 3220,50 €) + tehtäväkohtainen lisä.
Lisätiedot: Sähköpostitse rekrytointi@kuntolat.fi tai puhelimitse to 4.12. klo 13-15.30 HR-päällikkö Mirva Saarela p. 050 325 1496.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 11.12.2025 mennessä.
Tutustu meihin lisää www.kuntolat.fi tai nappaa Kuntolat seurantaan somessa.
- Osasto
- Ohjaajan tehtävät
- Sijainnit
- Orimattilan Kuntola
Suomen Kuntolat Oy yrityksenä
Suomen Kuntolat Oy on 100 % suomalainen yritys. Tarjoamme lastensuojelun vaativaa sijaishuoltoa kuudella eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Kuntoloissa yhdistyy erittäin vahvasti tuettu sijaishuolto ja kuntoutus turvallisessa kasvuympäristössä. Henkilöstömitoituksemme on erittäin korkea, joka mahdollista lasten ja nuorten kohtaamisen yksilöllisesti ja turvallisesti. Ensisijainen tavoitteemme on tarjota Kuntolan lapsille ja nuorille vakaata, toiminnallista arkea aikuisjohtoisesti.